admin

admin

Olen jäänyt kaipaamaan sitä alkuperäistä kotia

Petri Jakonen aloitti jalkapallon ohjatun pelaamisen Salossa 1970-luvulla. Paikka huipulla aukesi vuosien kovan työn kautta Lahden Reippaan SM-sarjajoukkueessa vuonna 1987. Menestys vei nuoren maalivahdin myös

admin

Sosiaaliset taidot, kontaktit ja hyvät ystävät

Katri Mattsson aloitti jalkapallon kotikaupungissaan Kokkolassa 1980-luvulla. Sittemmin jalkapallo vei hänet Yhdysvaltoihin, myös yliopisto-opintojen pariin. Nykyinen kauppatieteiden maisteri pelasi ulkomailla myös Saksassa. Helmareiden riveissä pelejä

admin

Joku meistä saattaa tarvita juuri nyt oikeasti apua

Suomalainen jalkapalloyhteisö on kuin suomalainen yhteiskunta pienoiskoossa. Pelaajat koettavat löytää jalkapallon lomassa oman paikkansa yhteiskunnassa, sekä elämässä yleensä. Ihan kaikille sen oman paikan löytäminen ei

admin

Tämän uuden jäsenen suomalainen jalkapalloperhe tarvitsee

Markus Juhola aloitti jalkapallon pelaamisen pikkupoikana Halikossa. Ura johti Veikkausliigaan asti, mutta paremmin Markus muistetaan suomalaisten huippupelaajien edunvalvontajärjestön, Suomen Jalkapallon Pelaajayhdistyksen, pitkäaikaisena toiminnanjohtajana. Siinä ympäristössä