Suomalainen jalkapalloyhteisö on kuin suomalainen yhteiskunta pienoiskoossa. Pelaajat koettavat löytää jalkapallon lomassa oman paikkansa yhteiskunnassa, sekä elämässä yleensä. Ihan kaikille sen oman paikan löytäminen ei ole kuitenkaan yhtä helppoa. Aktiiviuran jälkeen edessä voi olla iso tyhjiö, jonka täyttäminen vielä alkaa väärällä keinovalikoimalla. Joskus ongelmat paisuivat niin suuriksi, ettei niistä ole ulospääsyä ilman ulkopuolista apua.
Kaikista ei pystytä millään pitämään huolta ja kaikkia ongelmia ei pystytä ratkaisemaan, vaikka apua olisi tarjolla. Syynä on usein se, että apua tarvitsevia henkilöitä ei tavoiteta. Entiset jalkapalloilijat haluavat luoda ympärilleen turvallisen ja kotoisan yhteisön.
Juha Reini pelasi omalla aktiiviurallaan Belgiassa, Hollannissa, sekä tietysti Suomessa. Hän näki oman seurayhteisön voiman, mutta toisaalta voimattomuuden. Juha on myös nähnyt ja kuullut aktiiviuran jälkeen monenlaisia tarinoita selviytymisestä, tai siitä, kun ei ole oikein selviydytty.
”Joku meistä saattaa tarvita juuri nyt oikeasti apua. Meidän pitää yrittää huolehtia myös niistä entisistä pelaajista, joita elämä kohtelee vähän kovemmalla kädellä. Ennen kuin on liian myöhäistä. Meidän pitää pystyä luomaan sellainen yhteisö, jonne voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä. Ja yhteydessä voi olla myös joku muu, kuin itse pelaaja. Kukaan meistä ei ole elämän nimisen pelin yläpuolella.”
”Kuka muu ymmärtää entistä pelaajaa paremmin, kuin toinen entinen pelaaja. Pelikaveriahan ei aikanaan jätetty kentällä, eikä jätetä nytkään, kun pelit on pelattu. Olikin jo korkea aika aloittaa virallinen valtakunnallinen järjestötoiminta entisten aktiivipelaajien keskuudessa. Tälle on aivan varmasti tilausta ja tarvetta.”