Olen jäänyt kaipaamaan sitä alkuperäistä kotia

Petri Jakonen aloitti jalkapallon ohjatun pelaamisen Salossa 1970-luvulla. Paikka huipulla aukesi vuosien kovan työn kautta Lahden Reippaan SM-sarjajoukkueessa vuonna 1987. Menestys vei nuoren maalivahdin myös Ruotsin puolelle. Petri nousi 1990-luvulla Suomen parhaiden maalivahtien joukkoon. Hän lähti jo pelaajauransa aikana Jalkapallon Pelaajayhdistyksen toimintaan mukaan. Se opetti ymmärtämään pelaajan asemaa ihan uudesta näkökulmasta.

”Mehän olimme yhtä ja samaa porukkaa, pelattiin minkä seuran väreissä tahansa. Me kaikki elimme pukukopeissa samanlaista arkea, ilojen ja surujen keskellä. Nyt ymmärrän, että jalkapallo yhdisti pelinä meitä, mutta pukukopista tuli se meidän toinen kotimme. Ja sen pukukopin pitäisi olla aina meidän toinen kotimme.”

”Joukkueet koottiin pelaajista, jotka tulivat erilaisista taustoista ja olosuhteista, eri puolilta Suomea, eri puolilta maailmaa. Kaikkia meitä yhdisti arkinen ympäristö, jonka keskiössä oli pukukoppi. Jäin kaipaamaan sitä pelaajauran jälkeen, enkä ole tuntemuksieni kanssa yksin.”

Jakosesta tuli pelaajauran jälkeen seurajohtaja. Sen jälkeen koko suomalaisen huippujalkapallon kehittäjä ja johtaja, ensin Suomen Palloliitossa, nykyään Eerikkilässä.

”Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että pelaajaura ja toiminta joukkueen jäsenenä antoi minulle oppia ja työkaluja työelämään, sekä kaikkeen muuhun elämään. Olen jäänyt silti kaipaamaan sitä omaa alkuperäistä kotia. Sitä, mistä kaikki alkoi. Pukukoppia, sekä sen ympärillä tapahtuvaa välittämistä. Me tarvitaan se pukukoppi koko elämän ajaksi.”